W212 Hankkiminen

Teemutu
Viestit: 53
Liittynyt: 02.9.2007 13:52
Paikkakunta: Vilppula

Viesti Kirjoittaja Teemutu »

Tulipa myös käytyä Saksassa auto-ostoksilla toissaviikolla.

Mukaan tarttui 01/12 käyttöönotettu E220 CDI farkku, ajettu 26tkm.

Kuva

Kuva

Kuva

Hetken sai etsiä tuollaista kohtuullisen hyvinvarustettua "pikkukoneista".
Nahkasisustasta jouduin minäkin luopumaan, välttäköön tuo "puolikumi"-malli.
Muuten sain kaikki varusteet mitä halusinkin.

Ihan kivalta peliltä tuo vaikuttaa, ei moitteita toistaiseksi.

Münchenistä asti jouduin hakemaan, isosta mersun liikkeestä.
Ensimmäinen omistaja näytti olleen Evobus, eli mersu/setra-busseja valmistava firma.
Avatar
740 GLE
Viestit: 2644
Liittynyt: 18.10.2010 23:09
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja 740 GLE »

tähtikuljettaja kirjoitti:Eikös automaatin ajatus ole normitilanteissa se että auto hoitaa vaihtamiset. Kaasulla hallitaan vauhtia. Mersun laatikko käyttää myös moottorijarrutusta sopivasti, riittää kun nostaa jalan kaasupolkimelta.
Niinhän se on, ja ostettuani ensimmäisen automaattivaihteisen autoni 22 vuotta sitten olen hyväksynyt vaihteiden vaihtumisen ihan itsestään.

Ainoa, mitä olen tähän saakka jäänyt eri automaateissa kaipaamaan on täsmällinen moottorijarrutus.

Hienoja rakkineita näkyvät tuovan. Pitänee käydä kokeilemassa vielä tuo 7Tronic Plus ennen kuin teen yhtään hätäisiä päätöksiä.

Nuo kanttiset tuplaputket puskurin läpi on siistin näköinen esitys. Luultavasti tuollaisessa soi Daddy Cool suhteellisen uskottavasti?
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Avatar
XUX63
<b>Ylläpitäjä</b>
Viestit: 9732
Liittynyt: 30.9.2005 10:55
Paikkakunta: 90560

Viesti Kirjoittaja XUX63 »

Makian näköinen auto... Minä kun downgradea aattelen niin kyllä tuo pre-212 on vaan ihan jees vaikka alkuun tuntui ettei tuohon sisustan sekasotkuun tottuis millään.
Pirkka-Tesla eli Opel Ampera -12 sähkölelu.
MB 313 CDI Kasten -00.
Lavetti - yhteishuoltajuus :)
W126 300SD -84 talviunilla.
EQE Työautona.

Kuva
Avatar
Eldorado
remprantti
Viestit: 9577
Liittynyt: 29.5.2006 19:11
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Eldorado »

XUX63 kirjoitti:Makian näköinen auto...
Kyllä, facelift-mallin tänään livenä nähneenä voin vain todeta että kyllä tämä pre-FL on vaan paaaljon paremman näköinen. Ja musta metalliväri sopii hyvin tähän autoon.
kulkupelit: Terässiipi vm.-89 "sininen salama" & jaaris vm.-02 "kikotin"
Teemutu
Viestit: 53
Liittynyt: 02.9.2007 13:52
Paikkakunta: Vilppula

Viesti Kirjoittaja Teemutu »

Saksassa näkyi jo jonkin verran liikenteessä faceliftiäkin, mielestäni siitä on hävinnyt se muista autoista hiukan eroava "särmä".

Hieno sekin, mutta omasta mielestäni tämä pre-facelift suorilla ledeillä on hienompi.

Silloin ilmestyessään tämä W/S212 vaati kyllä totuttelua...
Eikä vieläkään hopea perusmalli säväytä yhtään.
Avatar
Petri Rintala
Viestit: 214
Liittynyt: 21.5.2006 12:14
Paikkakunta: Rauma

Viesti Kirjoittaja Petri Rintala »

Heips
Ensimmäinen parkkitutkan anturi on sitten ilmeisesti mennyt :evil:
Laadukasta! onhan autolla ajettu jo melkein 13000 km,
saapi nähä meneekö takuuseen :?:
markoala
aktiivimeseläinen
Viestit: 1265
Liittynyt: 18.1.2007 20:29
Paikkakunta: Mäntsälä Anttila

Viesti Kirjoittaja markoala »

Toivottavasti. Minulla ei vielä yhtään anturia ole tarvinnut vaihtaa. 92tkm taulussa.
Avatar
rotte
Viestit: 546
Liittynyt: 20.10.2010 20:57
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja rotte »

Lainataanpas tätä topikkia hieman.

Subarulle pitäisi löytää jatkaja kehonsiirtokapselin virkaan. Nykyisessähän on runsaasti maavaraa ja henkilöautoksi pirun hyvä neliveto. Joistain asioista joutunee luopumaan uutta hankittaessa, kuitenkin automaattivaihteista tekisi nykyään mieli ja kunnollisia nelivedon, dieselin ja automaatin yhdistelmiä ei oikein taida olla.

Hakusessa olisi mahdollisesti yhtenä vaihtoehtona S212 alta 80tkm rullattuna. Moottoreina joko 250CDI tai 350CDI, riippuen kumpi osuu eteen. Voimansiirto tapahtuu luonnollisesti automaattilaatikon kautta jokaiseen renkaaseen, eli neliveto hakusessa.

Mitä noista tulisi huomioida? OM651 suutinjuttuja ja mahdollisesti jakopää?
OM642 taasen isommilla huolto ja käyttökuluilla, sekä liekö samat ongelmat kuin 211-korissa?

Laatikon öljynvaihdot pitäisi olla varmaankin hyvin hoidettu, ettei tule jatkossa yllätyksiä? Hakusessa oleva olisi siis suunnilleen tuollainen:[nettiauto]5626097[/nettiauto]

Muina vaihtoehtoina olisi tällä hetkellä ehkä pitää tuo nykyinen, vaihtaa uuteen diisulisaparoon (manuaaliin tosin), BMW X3 dieselautomaatti, tai sitten 520Xda sedan, tai ehkä jopa vähän ajettu 525 Xda farmari.

Se joka ehdottaa Subarun dieselautomaattia, lauletaan Japanilaisten jumalten toimesta suomalaiseen suohon. Jäin nimittäin moisen koeajolla kuivalle asfaltille jumiin... :lol:
Avatar
Ari66
Mesen Invaryhmä®
Viestit: 13054
Liittynyt: 29.9.2005 11:11
Paikkakunta: Hki-Utsjoki-Barentsinmeri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ari66 »

rotte kirjoitti:....kunnollisia nelivedon, dieselin ja automaatin yhdistelmiä ei oikein taida olla.
Et vissiin sitten tiedä, että Mersulla on myös G -sarja :wink:

* Adria Twin 600 SF *

http://www.mbclub.fi
Avatar
Eldorado
remprantti
Viestit: 9577
Liittynyt: 29.5.2006 19:11
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Eldorado »

Bemariltahan julkistettiin 5:n LCI:n yhteydessä uutuutena 520d xDrive, siinä saattaisi olla kaikki tarvittava samassa paketissa, tehokas, suht tilava, erittäin taloudellinen ja neljällä tassulla vetävä. Tai sitten käytettynä saman sarjan kuutoskoneinen 530d xDrive jossa on jo sitten unelmamoottori.

Toki minulta saa tuollainen 350CDI:kin puoltoäänen. 8)

Oli hankinta mikä vaan tuosta luokasta niin mukavaa ja mielenkiintoista seurata mikä tulee ja miten elo sen kanssa sitten sujuu. Tämän hintaluokan vaunuja ei foorumilaiset hanki ihan joka päivä.
kulkupelit: Terässiipi vm.-89 "sininen salama" & jaaris vm.-02 "kikotin"
markoala
aktiivimeseläinen
Viestit: 1265
Liittynyt: 18.1.2007 20:29
Paikkakunta: Mäntsälä Anttila

Viesti Kirjoittaja markoala »

OM651 suuttimista huolehtii tehdas takuuna. Jakopää uudemmissa parannettua mallia. Alkusarjoissa voi parantaa vaihdattamalla kiristimen (n 300e). Omassa ei ollut venynyt n. 90tkm ajettuna kun mitattiin ja kiristin vaihdettiin. Eli ei tuokaan ihan susi näillä näkymin ole. Ja taksikoodilla oleviinhan tehdas korjaa jakopäät. Hyvä auto on ollut. Vielä kun 4-maticin joskus saisi :wink:
Avatar
rotte
Viestit: 546
Liittynyt: 20.10.2010 20:57
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja rotte »

rotte kirjoitti: Subarulle pitäisi löytää jatkaja kehonsiirtokapselin virkaan.
Kävin muutama viikko takaperin kokeilemassa yhtä E350CDI 4Matic-farkkua, totesin, että hieno auto kaikinpuolin, hinta vaan ei oikein vastannut varustelua ja kilometrejä, meni yli budjetista, niin että pauke vain kävi. Lisäksi laatikossa oli jotain hämminkiä, tunnin lenkin lopulla vaihto tasakaasulla tapahtui ison nykäyksen saattelemana. Koeajo meinasi katketa heti alkuunsa, kun ei Mersu suostunut hörähtämään käyntiin. Pari starttausyritystä ja lähti se lopulta vaivalloisesti käymään. Tämähän oli siis hyvin helppoa, seuraava auto ei voi olla muu kuin Eemeli.

Mutta... BMW pisti pahan tarjouksen. Neliveto hintaan 499, pitihän sitä siis hakea tarjous 520 xdA farkusta xDrive Limited Business-varustein, eli xenoneilla, automaatilla ja muutamilla muilla varusteilla, lisävarusteista tuli raksittua koukku, kääntyvät ajovalot, sporttiratti, vaihdeläpyskät, kaukovaloavustin ja luonnollisesti metalliväri. Hinta tuolle kaikkinensa hyvinkin budjettiin mahtuva. Tilasinko? No en. :lol:

Tänään sitten kävin Kamuxilla pyörähtämässä ja kysyin tarjousta Eemelistä, joka on Saksanmaalla. Saas nähdä kuinka tässä nyt sitten käy... :roll:
Avatar
nix0n
aktiivimeseläinen
Viestit: 1286
Liittynyt: 08.3.2013 13:44
Paikkakunta: Kymi

Viesti Kirjoittaja nix0n »

Lainataas myös tätä topiccia. Onko noi suutin ja jakopääongelmat nyt näissä 220-250cdi:ssä ja 350cdi:ssä niitä ei pitäisi olla?
-S204 350cdi 4matic -11
-W124 300D tomaatti -91 (projekti)
-EX S211 320cdi -07, VW Golf gtd farkku -16, S204 350cdi amg -10, W124 300E Sportline -91, W203 230Kompressor Avantgarde Sport -05, BMW E61 530dA -05, Saab 9-5 Aero -02
Von kempf
Viestit: 314
Liittynyt: 01.5.2006 12:16

Viesti Kirjoittaja Von kempf »

Kerran muutkin lainaavat tätä ketjua niin minäkin :)

Oman 212 hankinta on edennyt nyt siihen pisteeseen että
sain tänään tiedon että auto on valmistunut tehtaalta :D

Saattaa olla että luovutus olisi marraskuun lopussa :D :D

Kyllä onkin aika madellut hitaasti heinäkuun alusta, kun kuulin
että auton voisi saada loka-marraskuussa . Odottavan aika on pitkä .
markoala
aktiivimeseläinen
Viestit: 1265
Liittynyt: 18.1.2007 20:29
Paikkakunta: Mäntsälä Anttila

Viesti Kirjoittaja markoala »

Minkälainen versio? :)
Von kempf
Viestit: 314
Liittynyt: 01.5.2006 12:16

Viesti Kirjoittaja Von kempf »

En paljasta vielä .

Vasta sitten kun auto on rekisteröity itselle .

Kuukausi vielä sinnitellä ja odottaa . :P
Avatar
Petri Rintala
Viestit: 214
Liittynyt: 21.5.2006 12:14
Paikkakunta: Rauma

Maalausta

Viesti Kirjoittaja Petri Rintala »

Moi

Autotallin ovi hyökkäsi mesen kimppuun (tuulen avustuksella) :evil:
Onneksi kaveri pitää automaalamoa :D
Kiikutin vehkeen sinne kun pelkäsin että alkaa ruostumaan mutta lokasuoja onkin alumiinia,joten panikointiin ei olisi ollut tarvetta.
lommoa ei tullut mutta maali lähti pois alumiinia myöten. tässä vähän projekti kuvia.Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Avatar
tähtikuljettaja
Mersuvelho
Viestit: 1912
Liittynyt: 05.11.2006 19:30
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Maalausta

Viesti Kirjoittaja tähtikuljettaja »

Petri Rintala kirjoitti:Moi

Autotallin ovi hyökkäsi mesen kimppuun (tuulen avustuksella) :evil:
Onneksi kaveri pitää automaalamoa :D
Kiikutin vehkeen sinne kun pelkäsin että alkaa ruostumaan mutta lokasuoja onkin alumiinia,joten panikointiin ei olisi ollut tarvetta.
lommoa ei tullut mutta maali lähti pois alumiinia myöten. tässä vähän projekti kuvia.
Outoa etteivät ottaneet sitä liimattua kromilistaa pois korjauksen ajaksi.
johtaja
Viestit: 18
Liittynyt: 30.5.2006 18:14

Viesti Kirjoittaja johtaja »

Nyt oireilee 212korisen farkun kuume!hakusessa ois 250-350malli sporttipaketilla ja amg-korisarjalla.mistä lähtien vaihteisto on 7-vaihteiden?350 lienee aina?kertokaa kokemuksia.haku tapahtuu Saksasta.
tähtireki
Viestit: 22
Liittynyt: 02.5.2012 21:00
Paikkakunta: Kauhajoki

Viesti Kirjoittaja tähtireki »

Sanokaapa viisaammat, että tekeekö vanhalla w212 korisella n.300tkm ajetulla pääkaupunkiseudun ex.taxilla mitään, vai onko parempi kiertää kaukaa? Näyttää olevan edullisesti myytävänä -09 ja-10 vuoden mallia. Näissähän ei ole juuri muita varusteita, kuin kuluneet keinonahkapenkit ja ehtoopuolella oleva automaattilaatikko. :lol: Esson baarissa kertoivat, että ns. lentokenttätaksina olleet olisivat parempia, kuin ne nupukivikaduilla runnotut yksilöt. Mutta ovathan ne sentään aitoja suomi mersuja, joten ei kai pitäisi olla mitään syytä huoleen. :wink:
Avatar
Meissenkeri
Viestit: 3837
Liittynyt: 15.8.2006 2:10
Paikkakunta: pohjolan pääkaupunki

Viesti Kirjoittaja Meissenkeri »

Tekeehän niillä:
- Kilometrien varmistus
- Jakoketjun ja hilujen vaihdon varmistus
- Automaattilaatikon perushuolto
kumipää
Viestit: 503
Liittynyt: 19.10.2010 22:48
Paikkakunta: Kalajoki

Viesti Kirjoittaja kumipää »

Tutulla -10 mallin s212 350cdi, entinen lentokenttätaksi, puoli miljuunaa tais olla veivattu. Olikohan siihen nyt pitäny suuttimen pohjatiivisteitä vaihella ja perä huusi pirusti, eipä oikkeen muuta erikoista, normi kulutusosaa.
Star tunaukset ja bitti tuikkaukset
YV:llä kii
Teemutu
Viestit: 53
Liittynyt: 02.9.2007 13:52
Paikkakunta: Vilppula

Viesti Kirjoittaja Teemutu »

Omassa on nyt 46tkm, takuuseen tehty muutama ohjelmapäivitys, toinen etuiskari vaihdettu ja kardaani vaihdettu.
Kerran pakkasilla meni vikatilaan ja sytytti vikavalon, veivät hinurilla tarkastettavaksi, jotain DPF:n liittyvää oli, ei kai mitään varsinaista vikaa löytynyt.
Jackpot
Viestit: 190
Liittynyt: 07.11.2013 12:45
Paikkakunta: Tunturi lappi

Viesti Kirjoittaja Jackpot »

johtaja kirjoitti:.mistä lähtien vaihteisto on 7-vaihteiden?350 lienee aina?kertokaa kokemuksia.
Onko tietoa?
Mersu.
Avatar
tähtikuljettaja
Mersuvelho
Viestit: 1912
Liittynyt: 05.11.2006 19:30
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Viesti Kirjoittaja tähtikuljettaja »

Jackpot kirjoitti:
johtaja kirjoitti:.mistä lähtien vaihteisto on 7-vaihteiden?350 lienee aina?kertokaa kokemuksia.
Onko tietoa?
Ei ole tietoa ja tuohan on markkina-aluekohtainen mutta 1/2013 Vehon hinnastossa ei ole 5-vaihteista kun taas 05/2012 hinnastossa on. Jossain siinä välillä on Suomi-malleista poistunut.

V6 moottorissa 7-vaihteinen vakiona jo ennen 212-korimallia.
ek170
Viestit: 80
Liittynyt: 20.11.2012 12:26

Viesti Kirjoittaja ek170 »

Tätä topiikkia on lainannut jo niin moni, että jos meikäläinenkin uskaltaisi...

Autokuumehan se on taas iskenyt ja eemeliä tekee mieli. Koeajot puuttuu, mutta ei ole mitään syytä epäillä kokeneempien kertomia hyviä kyytejä.

Hakusessa olisi S212 ja Saksasta. Rahaa ei tietysti ole yhtään ja mobilen sivuilla nälkä kasvaa syödessä. Mutta mutta...

Mitä haetaan konevaihtoehdoksi? 200:n olen (ehkä) jättänyt pois laskuista, 220/250 kun on niitä tuplaturbokoneita. Joten jompikumpi 220 / 250.

Tai sitten mennään V-linjalle ja katsellaan 300/350 malleja. Verojen määrä tietysti kasvaa ja varmaan kulutuskin, mutta kilometrejä tullee vuosittain vain 20-22 tkm, joten sen puoleen V-kone houkuttelee. Ja yleensä noi isompikoneiset on paremmin varusteltuja (samaan hintaan)...?
Varusteita sais muutenkin olla "kaikki herkut". Ainakin 7-pykäläinen laatikko on must ja vanhemmissa 7-pykäläinen tuli aiemmin kuin nelimukiseen.

Niin että, mitä laitetaan ja miksi?
S212 220CDI -12
--------
Ex X204 320CDI -08
ex S204 220CDI -08
ex S124 300TD -95
bercedes menz
aktiivimeseläinen
Viestit: 1673
Liittynyt: 22.6.2012 8:29

Viesti Kirjoittaja bercedes menz »

ek170 kirjoitti:Tätä topiikkia on lainannut jo niin moni, että jos meikäläinenkin uskaltaisi...

Autokuumehan se on taas iskenyt ja eemeliä tekee mieli. Koeajot puuttuu, mutta ei ole mitään syytä epäillä kokeneempien kertomia hyviä kyytejä.

Hakusessa olisi S212 ja Saksasta. Rahaa ei tietysti ole yhtään ja mobilen sivuilla nälkä kasvaa syödessä. Mutta mutta...

Mitä haetaan konevaihtoehdoksi? 200:n olen (ehkä) jättänyt pois laskuista, 220/250 kun on niitä tuplaturbokoneita. Joten jompikumpi 220 / 250.

Tai sitten mennään V-linjalle ja katsellaan 300/350 malleja. Verojen määrä tietysti kasvaa ja varmaan kulutuskin, mutta kilometrejä tullee vuosittain vain 20-22 tkm, joten sen puoleen V-kone houkuttelee. Ja yleensä noi isompikoneiset on paremmin varusteltuja (samaan hintaan)...?
Varusteita sais muutenkin olla "kaikki herkut". Ainakin 7-pykäläinen laatikko on must ja vanhemmissa 7-pykäläinen tuli aiemmin kuin nelimukiseen.

Niin että, mitä laitetaan ja miksi?
Paljonko saa olla kilometrejä mittarissa? Ja onko verolliselle hinnalle jo määritelty ylärajaa?
ek170
Viestit: 80
Liittynyt: 20.11.2012 12:26

Viesti Kirjoittaja ek170 »

bercedes menz kirjoitti:
ek170 kirjoitti:Tätä topiikkia on lainannut jo niin moni, että jos meikäläinenkin uskaltaisi...

Autokuumehan se on taas iskenyt ja eemeliä tekee mieli. Koeajot puuttuu, mutta ei ole mitään syytä epäillä kokeneempien kertomia hyviä kyytejä.

Hakusessa olisi S212 ja Saksasta. Rahaa ei tietysti ole yhtään ja mobilen sivuilla nälkä kasvaa syödessä. Mutta mutta...

Mitä haetaan konevaihtoehdoksi? 200:n olen (ehkä) jättänyt pois laskuista, 220/250 kun on niitä tuplaturbokoneita. Joten jompikumpi 220 / 250.

Tai sitten mennään V-linjalle ja katsellaan 300/350 malleja. Verojen määrä tietysti kasvaa ja varmaan kulutuskin, mutta kilometrejä tullee vuosittain vain 20-22 tkm, joten sen puoleen V-kone houkuttelee. Ja yleensä noi isompikoneiset on paremmin varusteltuja (samaan hintaan)...?
Varusteita sais muutenkin olla "kaikki herkut". Ainakin 7-pykäläinen laatikko on must ja vanhemmissa 7-pykäläinen tuli aiemmin kuin nelimukiseen.

Niin että, mitä laitetaan ja miksi?
Paljonko saa olla kilometrejä mittarissa? Ja onko verolliselle hinnalle jo määritelty ylärajaa?
Kilometrejä pitäis olla alle 200 tkm, mutta se hinta... Jos oikein syödään kaurapuuroa, niin 25 000 euroo vois saada irti. Eli jälleen kerran haetaan mallisarjan vanhinta ja halvinta :evil:
S212 220CDI -12
--------
Ex X204 320CDI -08
ex S204 220CDI -08
ex S124 300TD -95
bercedes menz
aktiivimeseläinen
Viestit: 1673
Liittynyt: 22.6.2012 8:29

Viesti Kirjoittaja bercedes menz »

Halvin E212 350cdi, joka sopi spekseihin eli 7g-vaihteisto, alle 200tkm (199tkm tässä) ja huoltohistoria. Hinta Saksassa 16523€ ja verot reilut laskujeni mukaan 8300€.

http://tinyurl.com/kp9j9lf

Tässä taas 7g-vaihteistolla oleva 220cdi vm -12 aj. 189tkm. Hinta Saksassa 15900€ ja verot vajaa 6300€.

http://tinyurl.com/qj4ja26
Avatar
tn62634
Viestit: 635
Liittynyt: 27.11.2010 23:30
Paikkakunta: Pälkäne

Viesti Kirjoittaja tn62634 »

Tässä alemmassa ei näyttäisi olevan xenoneita. Älä osta ilman niitä.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W212 / W218 sedan, farmari, coupe, avo”