Maavara lisääntynyt remontin jälkeen?
Maavara lisääntynyt remontin jälkeen?
Aikaisemmin näillä sivuilla olen kertonut, että olen tehnyt W124 - 200B mersuuni vuosimallia 03/1986 melko perusteellisen kunnostuksen mm. alustan suhteen. Taka-akselisto oli kokonaisuudessaan ja kaikkine hiluineen irti ja poissa paikoiltaan koko kunnostuksen ajan kuten myös etupään tukivarret, jouset, iskarit ja jarrut ym. Uusin samalla myös pakoputkiston osat sekä bensa- ja jarruputket. Näin pääsin myös hyvin kunnostamaan itse auton pohjaa.
Kun muutama päivä sitten asensin autoon kesärenkaat paikoilleen ja laskin auton pukkien päältä pois, niin mielestäni kori ei laskeutunut niin alas kuin mielestäni olisi pitänyt. Bensatankki on tosin vielä tyhjä ja kaikki istuimet sekä myös muut sisustan osat ovat vielä asentamatta. Kaikki jouset, iskarit sekä tukivarret ovat alkuperäiset. Ainoastaan taka-akseliston niveltangot ( 2 x 4 kpl muistaakseni ) olen uusinut. Koko takapaketin kasasin kokoon ennen asennusta pultit kiristäen ja sitten nostin sen alustaan. Ihan hyvin meni paikoilleen 2 tunkin avulla ja yksin tehden. Teinkö tässä jonkin virheen? Olisiko pulttien lopullinen kiristäminen pitänyt tehdä vasta sitten, kun koko auton oma paino oli pyörien päällä? Periaatteessa ihan saman homman tein pari vuotta sitten W123:lle, enkä silloin vastaavaa ilmiötä huomannut. Onkohan kyseessä sittenkin vain näköharha? Kyllä vaimokin kävi tallilla ihmettelemässä ihan sitä samaa asiaa.

-
- Perunankeittäjä
- Viestit: 1567
- Liittynyt: 23.12.2006 21:01
- Paikkakunta: JUVA . Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston ....
Minähä en autoista tiiä mittään .....epk kirjoitti:Jep, kirraus kun auto on ajo asennossa
Ja en oikeestaa yhtään ...... perkele ku teällä takamehtässä on jokin saatanan romu oltava.
Nytkin lähen kohta kahtomaan Jallua .......
Eiiiiiii ...... eisitä Jallua ....... mitä työä nyt aatelitta .....
Ku vanahoo taksikuski Jallua ..... vanahain kodille .....
Ja käyään siinä syömässä samatien ...... tai viiäään Jallu .... jos ei oo vielä syönä.
Ni lähettävä tästä jollain romulla.......
Niii .... ni miula ei ikinä niin huonoo autoo opllu,- että en niitä kumija laittasin vääntöön.
- kutuolla yks nosturilla riiputti...... niiku tuolla se yks korjuumies teki.
Jos minä oisin korjuumies ja rassoisin vieraille autoja ni minä se vasta ne vääntöö laittasinki ..... että mänis kumija kaupaks oikein.
Onko tää epk yhtä pöljä nii ku minäkkiin, että ensi auto seisoo pyörillään ja sitte puslien pultit kiritään.
Ei voi olla yhtä höperö ku minä.... pitäs olla viisaampi.
Jos ne pitäs pistee oikein vääntöön ni kai ne ois tehtaala laitettu oikein semmoset vieterit että vetäs ... ni sais kumit pykimmään.
Ku laittaas väännön tosinpäin ni sais markan madalluksen
VALMET 5oo -69
Mitä ihmettä sä sönkötät?Lokkiistiikkapiällikkö kirjoitti:Minähä en autoista tiiä mittään .....epk kirjoitti:Jep, kirraus kun auto on ajo asennossa
Ja en oikeestaa yhtään ...... perkele ku teällä takamehtässä on jokin saatanan romu oltava.
Nytkin lähen kohta kahtomaan Jallua .......
Eiiiiiii ...... eisitä Jallua ....... mitä työä nyt aatelitta .....
Ku vanahoo taksikuski Jallua ..... vanahain kodille .....
Ja käyään siinä syömässä samatien ...... tai viiäään Jallu .... jos ei oo vielä syönä.
Ni lähettävä tästä jollain romulla.......
Niii .... ni miula ei ikinä niin huonoo autoo opllu,- että en niitä kumija laittasin vääntöön.
- kutuolla yks nosturilla riiputti...... niiku tuolla se yks korjuumies teki.
Jos minä oisin korjuumies ja rassoisin vieraille autoja ni minä se vasta ne vääntöö laittasinki ..... että mänis kumija kaupaks oikein.
Onko tää epk yhtä pöljä nii ku minäkkiin, että ensi auto seisoo pyörillään ja sitte puslien pultit kiritään.
Ei voi olla yhtä höperö ku minä.... pitäs olla viisaampi.
Jos ne pitäs pistee oikein vääntöön ni kai ne ois tehtaala laitettu oikein semmoset vieterit että vetäs ... ni sais kumit pykimmään.
Ku laittaas väännön tosinpäin ni sais markan madalluksen
Herrasmies ei kahta vaihda - Toinen on Mersu ja toinen on vaihde.
Kiitos vastauksistanne "epk", "AK 47" sekä "dealer". Eli työntelen autoa tallista pihalle ja takaisin. Sitten sihtaan tilanteen uudestaan. Ei ole siis ainakaan vielä tässä vaiheessa mitään syytä lähteä löysäämään takapään niveltankojen pultteja? Muutamat niistä kun sattuvat olemaan vielä melko hankalissa ja ahtaissa paikoissakin. Onhan niissä nivelissä muistaakseni kuitenkin joustavat kumipuslat pulttien ympärillä ja siten niiden luulisi antavan ainakin vähän periksi silloin kun auto lasketaan pyörilleen ja ihan oman painonsa päälle remontin jälkeen. Painelin omalla painollani sekä etupäätä että myös takapäätä ja kyllä auton kori tällaisella 70 kilon lisäpainollakin muutamia senttejä antoi periksi. Huomenna sitten tutkin asiaa tarkemmin ja palaan aiheeseen.
Tänään löysäilin sekä taka- että etupään nivelten pultteja sekä työntelin autoa edestakaisin tallista pihalle sekä takaisin talliin. Nuo konstit tepsivät oikein hyvin tähän ongelmaan ja auton korin asento tuli mielestäni ihan normaaliksi. Vaimo istuskeli vielä takaluukun reunalla painona sen aikaa kun kiristin löysätyt pultit uudestaan.