W211.207

Vastaa Viestiin
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Frouvan meni syksymmällä työkuviot uusiksi ja kulkua siunaantui pahimmoilleen 100kilometriä sivu.
Siinä alkoi ransiitin 10 litraa sataselle tuntua hiukan paljolta, eikä se 90km/h huippunopeuskaan kivalta tunnu kun joka päivä sahaa vähintään satasen rajoituksella olevaa tietä.

Ratkaisuksi mietittiin edullista dieselkäyttöistä farmariautoa ja kaikenmaailman muun merkkisiäkin selailtua rouva hoksasi, että akip:llä on Ylivieskassa ihan passelin oloinen Mersu.
Hintaluokka oli vähän yläkanttiin siitä mitä itse olin ajatellut, mutta rouva oli halukas hankkimaan auton omin avuin, joten ei siinä muu auttanut kuin soittaa akille, että emäntä tahtoo ostaa sulta auton.

Sellainen kevyt lauantaipäivän kierros tehtiin sitten tuossa lokakuun puolivälin tienoilla.
Helppoahan se on autokauppa, kun vanhastaan tiedetään auton olevan sellainen kun sanotaan.
Koeajamaankin ehti ihan hyvin kotimatkalla, sitä kun riitti 440km joka oli tietysti aamutuimaan ajettu jo toisinpäin.
Allekirjoittaneen takalisto meinasi Viton penkissä vähän puutua, mutta E:n jakkara taitaa olla parempi. Missään kohtaa matkaa ei kuulunut ehdotuksia autojen vaihtamisesta :lol:

Laitos on käyttöönotettu -08 ja papereiden mukaan viettänyt ensimmäiset vuotensa Suonenjoella taksina. Classic varusteltu eli kun suomessa ollaan, niin käsittää lähinnä kääntyvät etupyörät :lol: 200cdi, eli voimaa on :mrgreen: (todellisuudessa riittää muuten mainiosti normaaliin liikennöintiin)

Päältä hopea ja sisältä mustaa kangasta metrejä oli hakiessa 408tkm ja nyt taidetaan mennä jossakin 422tkm tienoilla.
Melkein on vaatinut jo remonttiakin :shock:
Pakkasten saapuessa rasvasin lämppärin puhallinta kun alkoi ikävästi vikisemään ja alkuperäisen akun vaihdoin ennenkuin lakkaa lähtemästä aamuisin käymään.
Nyt täytyisi vilkaista oikeanpuoleista takaselkänojaa kun se menee kyllä lukkoon, mutta mittaristossa herjaa silti.
Lukko on kovasti jähmeän oloinen, joten ihan voitelukin voisi varmaan ensihätään auttaa.
IMG_20201018_103538_copy_870x1160.jpg
IMG_20201018_103538_copy_870x1160.jpg (367.65 KiB) Katsottu 5482 kertaa
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
Vaneo W414
Viestit: 32
Liittynyt: 12.2.2012 13:20
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Vaneo W414 »

Respect, hieno päätös! Kyllähän mersu on aina mersu, se tuntuu hyvältä jo heti kun siihen kuskin jakkaralle istuu, ja jos ei tunnu enää... niin on aika jatkaa matkaa toiseen malliin. Itsellä nyt jo kolme mersua pihassa, ja aina tuntuu hyvältä kun istuu niihin, oli se sitten C- malli -90 luvulta, E-malli 2000 luvulta tai E-malli 2010 luvulta. 2020 luvun mersuun ei rahat riitä :oops: ehkä sitten joskus.
Pihalla nykyään:
W202 CDI 200 vm. -99 (115 tkm)
W211 CDI 270 vm. -04 (~300 tkm)
S212 CDI 200 vm. -12 (~300 tkm)
Pihalla oli joskus:
C220 CDI W204 Elegance (~3 kk) myin äkkiä pois!
Vaneo W414 1.9A Ambiente -04 (sen matka päättyi metsäkauriin perseeseen).
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Vaakakupissa tällaisen suuntaan painoi lopulta paljon myös se, että yleisimmät metkut mitä nämä tarjoaa on itsellä tiedossa ja sitten jos omat taidot ei enää riitä, niin tietää mistä kysellä apuja.
Ostappa joku skoda ja lähde pystymetsästä selvittämään vikaa, niin ainakin menee kovasti aikaa vaikka ei välttämättä kalliskaan vika olisi.

Tämä nyt ei ole vielä osannut vikoja tarjota :roll: Kerran syksymmällä syttyi aamustartissa moottorin häiriövalo, mutta epäilen vahvasti sen johtuneen huonokuntoisesta akusta.
Melko sitkeä tapaus oli akku, -08 vuotinen auto ja ilmeisesti akku oli alkuperäinen :shock: Ainakin siinä oli Mersun tarrat päällä, valmistusajankohta ei pikavilkaisulla selvinnyt.
Loppu se kyllä nyt oli, mittariston valikosta katsoen jännite putosi alle 12voltin jo virrat päälle kääntämällä, mutta kyllä sen kanssa vielä pärjäsi kun oli C-tekki kytkettynä sisäpistokkeeseen, että akkua ladattiin aina auton ollessa lämmityksessä.

Sellainen outuous on tullut esille, että n. 10 asteen pakkasella jos pitää lohkolämmitintä päällä vajaan tunnin, niin lähtee melko vaivalloisesti käymään.
Pyörittää kyllä hyvin mutta käynnistyessä kierrokset ovat hyvin matalalla ja käynti on melko vaivalloista muutaman sekunnin.
Luulisin tämän johtuvan juurikin lämmitysajasta, moottori ehtii lämmetä sen verran, ettei hehkuteta juurikaan, mutta samalla on sen verran kylmä, ettei se tahdo ihan riittää. Ratkaisuksi pyritääm lämmittämään hiukan pidempään.
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
Vaneo W414
Viestit: 32
Liittynyt: 12.2.2012 13:20
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Vaneo W414 »

Itselläni oli myös akku loppu ja vaihdoin sen 2 viikkoa sitten (ei lohkolämmitintä!) se kyllä lähti kovillakin pakkasilla käymään juuri ja juuri... nyt oli sitten pakko hakea uusi akku, ja hyvin lähtee nyt käyntiin eli W211 270 cdi. vm. -04 aj. 290 tkm.
En usko että sulla tuo lohkolämmittimen päässä roikottaminen auttaa enää yhtään enempää (kyllä 1h riittää), kannattaisi tutkia onko kaikki hehkut kunnossa, viittaisi vahvasti siihen. Kokeile onko eroa jos hehkutat kaksikertaa ja vasta sitten starttaat onko eroa...? Ed.menneessä Citroenissä oli tuon kaltaista vikaa, korjaantui hehkut vaihtamalla, sekin meni vak. yhtiön lunastukseen 50 km. vajaa 300 tkm. ehti tulla mittariin, harmitti kun en saanut 300 tkm. täyteen. :wink: Joku voi heittää oman / paremman näkemyksensä tuohon, tuo oli vain minun vahva arvaus tuohon.
Pihalla nykyään:
W202 CDI 200 vm. -99 (115 tkm)
W211 CDI 270 vm. -04 (~300 tkm)
S212 CDI 200 vm. -12 (~300 tkm)
Pihalla oli joskus:
C220 CDI W204 Elegance (~3 kk) myin äkkiä pois!
Vaneo W414 1.9A Ambiente -04 (sen matka päättyi metsäkauriin perseeseen).
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Kyllä siellä hehkut pelaa, niitä on tarkasteltu ja rele vaihdettu juuri ennenkuin auto tuli meille.
Starttaa täysin normaalisti jos ei ole lämmitetty lainkaan tai sitten jos on ollut pidempään roikan päässä, eli kyllä se haiskahtaa liittyvän juurikin johohonkin sopivaan lämpötilaan mikä aiheuttaa tuollaisen häiriön.

Huomion arvoista on myös, että mielestäni käy joka tapauksessa kaikilla sylintereillä heti startista.
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
dealer
Viestit: 28240
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja dealer »

Vaakakupissa tällaisen suuntaan painoi lopulta paljon myös se, että yleisimmät metkut mitä nämä tarjoaa on itsellä tiedossa ja sitten jos omat taidot ei enää riitä, niin tietää mistä kysellä apuja.
Ostappa joku skoda ja lähde pystymetsästä selvittämään vikaa, niin ainakin menee kovasti aikaa vaikka ei välttämättä kalliskaan vika olisi.
Äläpä muuta sano ! Tosin toivon, ettei tulisi usein tilanteita jossa omat taidot ei riitä.

Käynnistymisestä, onhan autossa vastus lohkossa kuten pitää, ettei mitään letkulämmitinjuttuja ?
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

dealer kirjoitti: 08.2.2021 18:38
Äläpä muuta sano ! Tosin toivon, ettei tulisi usein tilanteita jossa omat taidot ei riitä.

Käynnistymisestä, onhan autossa vastus lohkossa kuten pitää, ettei mitään letkulämmitinjuttuja ?
Toisaalta jos olisi ostanut vaikka Felician, niin siinä ei olisi montaa rikkimenevää osaa :lol:
En ole katsonut millainen lämmitin on, mutta luulisin olevan maahantuojan uutena asentama ja tätä myöten ihan oikea lohkolämmitin :roll:
Tarkemmin miettien ei se ole tainnut olla edes tuntia johdon päässä niinä kahtena kertana kun on tuon tehnyt.
Ihan varmaksi en sano, mutta sellainen moelikuva on, ettei hehkun merkkivalo syttynyt ollenkaan noilla kerroilla.
Kielisi juurikin siitä, että ollaan jotenkin pahasti sellaisella "välialueella" lämpötilan kanssa, että ei hehkuta, mutta ei ihan riitä lämpö kunnolla ilmankaan.
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
dealer
Viestit: 28240
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja dealer »

Asiakasvalitukset tällaisen käynnistymisvaikeudesta lämmityksen jälkeen on kyllä nollassa. Toisaalta, kun ei hehkuta ...
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

dealer kirjoitti: 08.2.2021 18:56 Asiakasvalitukset tällaisen käynnistymisvaikeudesta lämmityksen jälkeen on kyllä nollassa. Toisaalta, kun ei hehkuta ...
Ei se oikein käy edes vaikeudesta, kun startti ei ole oikein yhtään pidempi kuin normaalisti ja käynti normalisoituu parissa sekunnissa.
Sellainen joka ei ole autotekniikasta kiinnostunut ei välttämättä huomaa edes mitään erikoista.
No, enpä minäkään moisesta stressiä ota.
Ilmiötä ei esiinny tosiaan lainkaan jos on lämmitetty kunnolla.
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
CDI203
Mesen Bill Gibbons
Viestit: 4090
Liittynyt: 04.6.2008 19:51
Paikkakunta: Tarpeen mukaan(enimmän osan aikaa etelä suomessa) kuusen alla N60° E24°

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja CDI203 »

Joskus vuosia sitten oli tapauksia missä lohkon käyttö sotki käynistymistä
läpö jakkantui epätasan mikä sitten sotki jonkun version heku rellen tai ainkin sen vaihto helpotti tilanetta jos jotain siitä vielä muistaa

jotain siitä pähkälittin täälkin tai naapuri palstalla
Yhteydet YV:lä
Ja +3581810EBB4 ;)
EI TEKSTIVIESTEJÄ
SeuraavaKoodailu, Vianhaku, Ohjelmointi kierros

Joskus. enimäkseen Eläkeellä
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

425tkm. taulussa ja vaihtelin moottoriöljyt ja suodattimen.
Sopivasti oli Mobil esp 5w-30 tarjouksessa ja irtosi samaan hintaan kuin Motonetin Motox tjsp. halpisöljy.
Defan sisätilalämmitin antautui :( En kyllä ymmärrä mitä sille oli käynyt. Moottorin kiinnitykset kuoren sisältä olivat kumpikin murtuneet, ei mielestäni ole muuta vaihtoehtoa, kuin putoaminen tai muuten jalkoihin sotkeutuminen. Ei tuollaista tapahdu ilman kohtuullisen voimakasta iskua :roll: .
Ilman murheita mennään toistaiseksi. Auton omiin lisäkaukovaloihin voisi katsella xenonsarjaa jossain välissä. "päävalossa" on tarvikexenonit ja sävyero halogeeniin on jokseenkin ärsyttävä. Valot noin muuten eivät ole niin huonot kuin tällaisessa voisi olla :lol:
Sailun nastarenkaat ovat myös lopun edellä, pito alkaa olla aika onneton joten eiköhän ensi talvelle tarvitse hankkia uudet renkaat. Tämän talven noilla pärjännee kyllä.
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
650000tuttavuus
Viestit: 2017
Liittynyt: 20.1.2007 17:37

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja 650000tuttavuus »

Just tässä näppäsin Trafilla Ässän käyttöön, ja lähen nautiskelee ajelusta työpaikkaa kohti. Nimittäin 211:n toinen abs-kehä hajos, ja kaikki sekos :idiot: Molemmat ostin jo silloin pari kk sitten.

Ps. Ei ollu muuta lukematonta täällä, ni sotkin pikana sinun juttuihin. :D
subskribo: dieselit W123 -83, W124 -87, W140 -96, W201 -90, W211 -07
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

650000tuttavuus kirjoitti: 24.2.2021 6:40

Ps. Ei ollu muuta lukematonta täällä, ni sotkin pikana sinun juttuihin. :D
Pääasia, että pojat viihtyy sanos Molanderi :lol:
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
Mika.T
Mersutohtori
Viestit: 6671
Liittynyt: 02.10.2005 0:39

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Mika.T »

Kappas.

Itellä tuossa OM646 koneisessa rintterissä ihan samanlainen käynnistymissekoilu kun auto oli parina päivänä vain hetken roikan nokassa.
Kylmänä tärähtää heti käymään ja samoin yli tunnin lämmitettynä, mutta jos pidät roikassa vartin-puolituntia niin saa startata aika pitkään että pärähtää käymään.

Ite ajattelin tämän niin että hetken lämmityksessä ollessaan ei hehkuta kuin pikaisen hetken vaikka kone onkin vielä käytännössä kylmä.

Eeperillä lämmitettynä ei ole ollut moista sekoilua, todennäköisesti siksi että eeperi kerkeää samassa ajassa lämmittää koneen reilusti lämpimämmäksi.
Avatar
CDI203
Mesen Bill Gibbons
Viestit: 4090
Liittynyt: 04.6.2008 19:51
Paikkakunta: Tarpeen mukaan(enimmän osan aikaa etelä suomessa) kuusen alla N60° E24°

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja CDI203 »

Mika.T kirjoitti: 24.2.2021 8:16 Kappas.

Itellä tuossa OM646 koneisessa rintterissä ihan samanlainen käynnistymissekoilu kun auto oli parina päivänä vain hetken roikan nokassa.
Kylmänä tärähtää heti käymään ja samoin yli tunnin lämmitettynä, mutta jos pidät roikassa vartin-puolituntia niin saa startata aika pitkään että pärähtää käymään.

Ite ajattelin tämän niin että hetken lämmityksessä ollessaan ei hehkuta kuin pikaisen hetken vaikka kone onkin vielä käytännössä kylmä.

Eeperillä lämmitettynä ei ole ollut moista sekoilua, todennäköisesti siksi että eeperi kerkeää samassa ajassa lämmittää koneen reilusti lämpimämmäksi.
Eepreri lämittää tasaisemmin(kierrättä vettä)
Yhteydet YV:lä
Ja +3581810EBB4 ;)
EI TEKSTIVIESTEJÄ
SeuraavaKoodailu, Vianhaku, Ohjelmointi kierros

Joskus. enimäkseen Eläkeellä
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

CDI203 kirjoitti: 24.2.2021 10:19
Eepreri lämittää tasaisemmin(kierrättä vettä)
Ja moninkertaisella teholla.
Taitaa yleisimmin lohkolämppärin teho olla kilowatin luokkaa, kun taas eberit/webastot mahtavat olla 5kw luokassa.
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Ei suurempaa raportoitavaa.
Kilometrejä jonkin matkaa yli 450 tkm.
Öljyt vaihtelin taas, mobilia meni tälläkin kertaa.
Moottorin häiriövalo kummittelee välillä ja muutamia satunnaisia vikatiloja on ollut, täytyisi käydä johdon päässä kun joutaisi.

Konepellin lukkoa täytyisi rasvata, niin vähän joutuu peltiä availemaan, että tahtovat jumia :lol:
Pyöränlaakeri täytyisi eteen laittaa. Tuntuu pieni väljä pyörässä, voisi mennä kirimällä, mutta ei lie ole viisas konsti..
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Tuli oikein vikaakin :shock:
Moottorin häiriövalo on satunnaisesti kummitellut edelleen, mutta vikatiloja ei ole tarjonnut.
Vaan tuossa joku aika takaisin sytytti abs-valon ja asiaankuuluvat vikailmoitukset näyttöön.
On muuten ärsyttävä ajella nurkissa kun parametriohjaus heittäytyy vallan jäykäksi :shout:

No, tänään olin sopivalla suunnalla liikkeellä ja pääsin johdon päähän.
Arpajaisten tuloksena tunnistin kehä takaa kuskinpuolelta sökö.
Osahan on liki ilmainen, mutta vaihto teettää hiukan töitä kun jos oikein käsitin, niin käyttää koko pyörännavan irti jotta pääsee käsiksi.

Moottoripuolelta taas löytyi risa pakokaasun lämpöanturi :shock: voi jessus mitä osia ne autoihin nykyään laittaa :roll:
Kyseessä on ennen nokipönttöä sijaitseva anturi, joten onkos nyt kyseessä kl-varaosien kauppaama katalysaattorin lämpöanturi?
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
CDI203
Mesen Bill Gibbons
Viestit: 4090
Liittynyt: 04.6.2008 19:51
Paikkakunta: Tarpeen mukaan(enimmän osan aikaa etelä suomessa) kuusen alla N60° E24°

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja CDI203 »

Leemu kirjoitti: 18.3.2022 17:55 Tuli oikein vikaakin :shock:
Moottorin häiriövalo on satunnaisesti kummitellut edelleen, mutta vikatiloja ei ole tarjonnut.
Vaan tuossa joku aika takaisin sytytti abs-valon ja asiaankuuluvat vikailmoitukset näyttöön.
On muuten ärsyttävä ajella nurkissa kun parametriohjaus heittäytyy vallan jäykäksi :shout:

No, tänään olin sopivalla suunnalla liikkeellä ja pääsin johdon päähän.
Arpajaisten tuloksena tunnistin kehä takaa kuskinpuolelta sökö.
Osahan on liki ilmainen, mutta vaihto teettää hiukan töitä kun jos oikein käsitin, niin käyttää koko pyörännavan irti jotta pääsee käsiksi.

Moottoripuolelta taas löytyi risa pakokaasun lämpöanturi :shock: voi jessus mitä osia ne autoihin nykyään laittaa :roll:
Kyseessä on ennen nokipönttöä sijaitseva anturi, joten onkos nyt kyseessä kl-varaosien kauppaama katalysaattorin lämpöanturi?
Anturi mehtaa olla joku muu kuin tuolla nimellä oleva,
minkäs näköista anturin kuvaa *:ri näytti
(veikkaus että semmoinen paksu pötkylä, kun
taas tuon toisen veikaisi olevan ohut tikku"kauppa nimistä" kun ei tiedä)
Yhteydet YV:lä
Ja +3581810EBB4 ;)
EI TEKSTIVIESTEJÄ
SeuraavaKoodailu, Vianhaku, Ohjelmointi kierros

Joskus. enimäkseen Eläkeellä
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Enpäs älynnyt kuvaa kysyä :|
No, yhtäkaikki tiedossa on risan anturin sijainti ennen tuhkaluukkua.
Saattaisihan sieltä vahingossa löytyä vaikka varaosanumero, sillä melko varmasti saa oikean..
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Avatar
Leemu
aktiivimeseläinen
Viestit: 2166
Liittynyt: 13.9.2006 18:02
Paikkakunta: Jokioinen

Re: W211.207

Viesti Kirjoittaja Leemu »

Korjaamon rasvanäppi kertoi kysyttäessä abs-tunnkstinkehän vaihdon hinnaksi n. parisataa.
Osahan ei maksa juuri mitään ja tuumailin vaihtaa sen itse.
Kuitenkin kun hetken silmäilin puoliksi vielä lumen ja jään peitossa olevaa sorapihaa, niin ei se hinta lopulta kovin pahalta kuulostanut :lol:

Auto aamulla pajalle, avaimet postiluukkuun ja työkaverin kyydillä omiin hommiin.
Iltapäivällä kyydillä pajalle, laskun kuittaus ja toimivalla autolla kotiin :kuski:

Syntyvyystilastoja seuratessa ei ole lie lainkaan harvinaista, että pääsiäisen seutuun menee kumi puhki :?
Nyt oli sentään auton kumi kyseessä ja näyttäisi niin, jotta kamelinp*skalla selvittiin taas.
Eipä sen pitää tarvitsekaan kuin pahimmassa tapauksessa muutaman viikon, että joutaa hankkimaan suvikumit alle.
Talvirenkaat joutavat romukoppaan, olisivat oikeastaan joutaneet jo viime syksynä, mutta kyllä niillä jotenkin pärjäsi.

Kesärenkaista suosituksia?
Edulliset joutaisi olla, kokona lie passeli talvirenkaiden edustama 205/60 16, kantavuusindeksi taitaa olla 95 vaadittu..
W639
"joutas ajjaa suolle uppoomaan.."
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W211 / W209 / W219, sedan, farmari, coupe, avo”