Vanjan "Jorma" - elikkä Skoda Octavia '60

Täällä voit keskustella ja esittää kysymyksiä muistakin merkeistä kuin Mercedes-Benzistä.
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Vanjan "Jorma" - elikkä Skoda Octavia '60

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Avataan nyt tällekin oma topicci. Tulee päivittymään vaihtelevasti.

Mutta peruslähtökohta vuonna 2007 kesällä oli pensselillä tai telalla aikoinaan monasti maalattu Skoda Octavia 60'.

Kuva

Kuva

Kone ja kori olivat ok kunnossa, kuten muukin tekniikka. Pohja oli käyty läpi ja kuulemma sitruunahapolla putsattu ja päällä nyt pohjamaali. Skoda tulee kesäkäyttöön joten toistaiseksi tilojen puutteessa saa tuo pelkkä pohjamaali riittää. Kone käy hyvin ja toimii, mutta oli epäily että vuotaisi vettä putkien alapäästä öljyn sekaan. MYöhemmin paljastui, että kyse oli vain käytön puutteesta ja sylkkyputkien alapäiden kuparirengastiivisteet alkoivt pitämään hyvin kilometrien lisääntyessä.


Kuva

Kuva
Laatikko on lattiavaihteinen ja toteutettu TS:n kepillä, kaavio ns. oikein päin. Muutenkin autoon on aikoinaan toteutettu huikeita innovaatioita.


Kuva
Lämppäri on tod. näk. otettu Volvo Duetista ja on parempi kuin orggis. Ainakin lämppärin säätövivut ovat Duetista ja toimivat hyvin ja ovat asennettu hienosti paikalleen. Edellinen omistaja luuli ensin niiden olevan alkuperäiset.

Myös läpivirtaustuuletus on tehty tuohon. Reiät ovat puhkottu takahattuhyllyyn siististi ja takakontissa on alipaineventtiilillä varustettu putki, jota kautta ilma vaihtuu.

Mikä oli sitten tavoite? No mulla on aina ollut unelma tehdä ns. raggarikustom Skoda. Ensin sen piti tulla puolimattamustaksi liekein ja punaisin peltivantein. Kaikki ylimääräiset listat, merkit ym. poistetiin. Jatkossa mietitään tuleeko jotain vielä radikaalimpaa? Mutta lähdettiin tuosta ja katotaan mitä tapahtuu myöhemmin.


Ja ennenkuin alkaa se tuirhanpäiväinen kettuilu pussihousujen toimesta, sanon vaan ettei kannata. Jos tuosta olisi halunnut tehdä ns. hienon, niin olisi niin paljon tehtävää, että "pilataan" yks tommonen jo vähän valmiiksi turattu, ettei tarvitse hyväkuntoisia orggiksia "pilata"

Mobilisteille huomautan vielä:
-Tosiaankin oli huonosti pensselillä tai telalla jo maalattu, kerroksia 2-3, valumia ym riittää.
-Tehdyt korjaushitsaukset eivät täyttäneet MR-vaatimuksia
-Listat ja merkit olivat huonokuntoisia, niistä ei olisi ollut iloa kellekään, pari paraskuntoisinta säästin.
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 02.9.2016 14:28. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Keväällä 2008, pienen kiivaan irroittelu ja hinkutuksen jälkeen oli tulos tämä

Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 02.9.2016 14:32. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Sitten kesällä 2008 vaan telalla mustaa Kirjo-peltikattomaalia "Jorman" pintaan. Tuli hieno puolihimmeä tai puolimatta pinta ja jälki on sopivan raggarihenkisen juosten kustu. Pohjat tietenkin olemattomat eikä listojen reijät ole ummessa.

Kuva

Kuva

Seuraavaksi oli vuorossa vanteet ja maski maalaukseen. Pensselillä punasta Miranoolia pintaan ja a vot.

Kuva


Kuva

Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 02.9.2016 14:35. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Loppukeväällä 2009 tilattiin mustat kilvet ADV-32. Ei ole enimmäinen rekkari tuolle, mutta sentään toinen. Tuo oli jollain ZN-alkuisella tunnuksella saanut ekan kilpensä, mutta kun auton omistaja muutti Hesaan Octavian ollessa reilun vuoden ikäinen, niin tunnus vaihtui ADV-alkuiseksi. Se siinä on nököttänyt niin kauan, kunnes poistui 70-luvun lopussa kilvistä.
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 02.11.2011 2:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Lähtökohta kilpien tilauksen jälkeen oli se, että pissapoika ja vasen vilkku kuntoon, niin leiman saa paperiin. Tilatut mustat ADV-32 kilvetkin olivat saapuneet konttorille viikkoa ennen juhannusta. Eihän se sitten ihan niin mennyt.

Aloitin juhannuksen alusviikolla ja aikaa oli kolmisen päivää, jonka luulin riittävän. Oman mausteen toi hommaan se, että lapset olivat nyt lomailemassa luonani (asuvat normisti äitinsä luona), joten päivästä oli rajallinen osa aikaa vain käytettävissä.

Homma lähti käyntiin maanantaina pissapojasta ja siihen liittyi tietty pyhkimien vaihto. Ajattelin että otan '61 avo-Skoda projekstistani, Octaciasta, pyyhkijät ja naps, laitan ne tuohon. Eipä onnistunut, sillä varret ovat eri levyiset. joten piti irrottaa koko pyyhkijä varsineen päivineen akselista. Sitten pissapoikaan. Koko piirikunnasta ei hyllystä löytynyt semmoista pussi versioita, joten ostin sitten pumpun irtomoottorin. Siinä meni eka päivä rattoistasi näperrellen sitä. Toimihan se kuitenkin lopulta.

Tiistaina kävin etuvilkun kimppuun. Vika diagnosoitiin maaviaksi ja lopulta keksin mistä vilkku maadoittaa, ettei tarvitse tehdä erillisiä maadoitusjohtoja. Samalla tuli havaittua, ettei koko vekottimessa ole toimivia parkkeja. No, eikun sitten umpiota irti. Totesin, että vaikka umpiot ovat PAL-umpiot, eivät ne silti ole alkuperäiset, sillä alkuperäinen parkin paikka on ajovalon polttimon kannassa ja menee samasta aukosta umpion heijastin puolelle. Nyt oli toiseen umpioon porattu jo reikä parkkipolttimoa varten ja siinä oli hieman maavikaa. Maavika saatiin korjattua ja sitten käsiksi toiseen puoleen. Siellä sama juttu, vääränlainen PAL-umpio, eikä edes reikää porattuna. No reikä porattiin ja lopulta saatiin myös toimivat parkit Jormaan. Sitten olikin jo päivä pulkassa, ja perhe vaati oman osansa.

Keskiviikkona hain sitten siirtokilvet että vien auton konttorille. Käsijarru tuntui hieman heikolta ja jarrut puolsivat lievästi, joten ajattelin hoitaa ne käden käänteessä. No, ensin tuhruui aikaa kässärin säädön opetteluun, kun ei heti muistanut miten homma pelaa. Lopulta säätö onnistui ja etujarrujen säätö menikin sitten helposti kohilleen. Olin juuri lähdössä konttorille, kun tsekkasin vielä kaikki pääkohdat ja silloin huomasin, ettei jarruvalot toimikaan. Pikainen diagnosointi toi tuloksen, että jarruvalokatkaisija oli antautunut. Muistin, että avo-Skoda projektissa oli jarruvalot toimineet, joten kun oli kiire ajattelin lainata sieltä. Parin tuunin pikaisen uurastuksen jälkeen oli todettava, ettei katkaisijat olekaan samanlaiset ja kello on kohta viisi, ja jarruissa oli ilmaa. Tämä oli tullut sinne katkaisijan kokeilun yhteydessä. Löin hanskat tiskiin siltä päivältä ja ajattelin että torstai aamuna ilmaan jarrut ja kehtin jonkun erilliskatkaisija systeemin polkimeen jarruvalolle.

Torstaina jouduinkin heti aamusta toteamaan, että pääsylinteri vuotaa. Olin unohtanut vaihtaa yhden prikan uuteen katkaisija kokeilun kanssa, joten systeemi valskasi. Siinä vaiheessa ajattelin, että ei kannata enää hosua, vaan otetaan aikalisä. Jarrujen kanssa ei passaa hosua, joten juhannusmatka jäi Jormalla haaveeksi. Lisäksi totesin samalla, että olin asentanut pisspojan pumpun moottorin huonoon paikkaan, ja sekin täytyisi asentaa uusiksi.

Sitten kun juhannus oli mennyt, lomailin lasteni kanssa kaikessa rauhassa ja kypsyttelin ideoita. Välillä käynyt hiljalleen tutkiskelemassa Jormaa parkkipaikalla. Lasinpesu systeemin moottori on nyt asennettu uuteen paikkaan ja toimii. Lisäksi keksin ja huomasin miten saan helpohkosti ovivalo-kytkimellä hoidettua jarruvalot. Joten, enää pitäisi saada pääsylinteri pitämään ja ilmat pois. Katsotaan miten käy. Seuraavana päivänä lapset palaisivat äitinsä luo ja sitten oli taas aikaa harrastaa...
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Kesäkuun vaihduttua heinäkuuksi, sain jarrupääsylinterin taas pitämään litkut sisällä ja lähes kaikki ilmat pois. Tuumin, että jos aikaa liikenee jossain vaiheessa sopivasti, ilmaan ne kunnolla apumiehen kanssa.

Seuraavalla viikolla sain uuden jarruvalokytkimen asennettua ja toimimaan. Sitten ei kun hakemaan siirtokilvet ja konttorille rekisteröinti katsatukseen. Tämä tapahtui Mäntsälän autokatsastuksessa, jossa on harrasteautoilua ymmärtävä katsastus. Eli pikku seikoista ei nipoteta, mikäli liikenneturvallisuus ei vaarannu. "Jorma" menikin leimasta läpi heilahtamalla, ja sitten kiirehdin Keravalle rekisteröimään autoa. Keravan konttorin Heli on todella ystävällinen ja viitseliäs asiakaspalvelija. Tänäänkin ehdin paikalle rekisteröintiin lopulra klo 16.25 eli 5 minuuttia ennen toimiston sulkeutumista. Papereita oli aika paksu nippu, mutta nurkumatta Heli kävi pinkan läpi ja työajan jo ylityttyä alkoi rekisteröimään klo 16.35 "Jormaa". Jostain kumman syystä AKE:n järjestelmät eivät antaneet rekisteröinnin tapahtua tietokantaansa, mutta Heli ystävällisesti kirjoitti väliaikaisen rekisteriotteen, että pääsin vielä heti kiinnittämään kilpiä.

Sitten oli ADV-32 kilvet kiinni ja projektissa alkoi uusi vaihe, eli viimeistely. Oli aika upea olo kun katsoi tuota mustakilpistä vekotinta...

Kuva

Kuva

Kuva

JORMA VALMIINA KOVAAN AJOON...

Kuva

Pienen vauhdikkaan viimeistelyn jälkeen oli "Jorma" valmiina neitsytmatkalle...
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 06.9.2016 16:49. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Otteita Jorman päiväkirjasta:

torstai 9.7.2009
Neitsytmatka puolessa välissä... Tänään lähdin reissuun ja ajoin ensin Sipoon Boxiin varaosa ostoksille Tore E:n luokse. Ostin matkaan ylävesiletkun, öljyfilsuja ja jarrunestesäiliön ja pääsylinterillen menevän putken väliin tulevan "kumitutin". Torella on upeakuntoisia Skodia joita ihastellessa meni tovi.

Sipoosta jatkoin matkaa kovin sateiseen Porvooseen, jossa pyörähdin vanhassa kaupungissa. Sieltä jatkoin Koskenkylän ja Loviisan kautta Ruotsinpyhtään Ruotsinkylään Gulf-huoltoasemalle. Matkalla onneksi sadekin lakkasi ja oli mukavaa ajella mutkaista kylätietä. Lassilan perheen Gulf-asemalla tuli tovi ihasteltua amerikan autoja ja vanhaa huoltamokiinteistöä. Samalla pysähdyksellä kiristin etupuskurin, joka oli alkanut kolisemaan matkalla.

Ruotsinkylästä ajelin Ruotsinpyhtään Ruukin kautta sitten Haminaan, jossa juuri kaverin pihaan käntyessä alkoi kytkimen painelaakeri ääntämään. Muistin etten ole sitä vielä kertaakaan ehtinyt voitelemaan, koska voiteluputki on poistettu tuosta vekottimesta. Päätin etten illalla jaksa vielä alkaa asialle tekemään mitään sillä grilli oli jo kuumana ja aloittelimme illan vieton.

perjantai 10.7.2009
Tänään tässä nyt pitäisi alkaa voiteluhommiin, saas nähä hiljeneekö laakeri... toivottavasti kestäisi vielä lopun matkaa. Lauantaina olisi Kuusalla tarkoitus käydä pikaisesti kääntymässä ja jatkaa illaksi matkaa Nastolan takametsään Ruuhijärven kylään, jossa on huikeat Rock'n'roll iltamat.

Nyt on painelaakeri voideltu ja uusi voiteluputki asennettu. Koeajo paljasti että remontti onnistui ja laakeri hiljeni. Nyt täytyy vain säännöllisesti voidella laakeria, josko vaikka kestäisi pitkäänkin...
Lopuksi kuva neitsytmatkan loppupuolelta Ruuhijärven Rockabilly bileistä

Kuva

Kuvassa "Jorma" ja bileiden DJ "Jorma Flikker"
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 06.9.2016 16:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Kone käy hyvin ja toimii, mutta epäily on että vuotaisi vettä putkien alapäästä öljyn sekaan.
Tälläinen oli epäily kun auto oli vielä tuore. Vaihdoin öljyt heti kun sain auton itselleni ja oli kyllä aikamoista lirua se öljy.. hieman vedensekaista. Mutta koska se oli seissyt sen verran kauan, niin päätin vielä kokeilla uusilla öljyillä.

Kaadoin koneeseen aika kauan varastossani seissyttä Shellin 20/50W öljyä ja STP:tä. Tein näillä öljyillä koeajoja ja ne pari cruisinki reissua Hesaan syksyllä. Ennen talvisäilytykseen menoa vaihdoin taas öljyt. Öljy oli vieläkin aika lirua, muttei enää niin pahasti. Laitoin koneeseen aivan tuoretta perus Castrolia, muistaakseni 10/30W.

Talven seisonnan jälkeen sitten ajelin jonkin aikaa öljyillä ja katselin, että pysyy ihan normin näköisenä. Neitsytmatkan jälkeen tein öljynvaihdon ja ulos tuli jo ihan normaalin oloista reilut parituhatta kilsaa ajettua jäteöljyä.

Eli näyttää siltä, että käytön myötä syliteriputkien alapäät ovat alkaneen pitämään paremmin. Nyt laitoiin loppukesän ajoihin sisään teboilin suoraa 30W 4-tahti pienkoneöljyä ja purkin STP:tä... Katsotaan mitä tapahtuu ja miltä nuo öljyt näyttää ennen talvea. Pienkoneöljyhän on halpaa, vain 4,75 litra, joten passaa useamminkin vaihdella öljyjä.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Heinäkuun lopulla tuli puuhasteltua sisustan kimpussa punasen Miranolin ja Hobby-sprayn kanssa... Tässä ekan päivän tulosta
Kuva
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 02.9.2016 23:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Tässäpä pari kuvaa kun kokeilin, että miltä näyttää pölykapseleilla varustettuna...

Kuva


Kuva
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 02.9.2016 23:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Jorma sai itselleen "keltaiset silmät" ;) sekä keulalleen pistevalon...

Kuva
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 02.9.2016 23:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Syksyn 2009 tullen Jorma meni Sipoon Talmaan talvilevolle

Kuva
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 02.9.2016 23:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Kevät ja Kesä 2010

Sitten tähän väliin vähän jotain koottua mitä seuraavaksi tuli sipisteltyä.

"Jorma" sai itselleen silmän millä nähdä. Kun vein autoa Classic Motor Showhun, niin kun irrotin akunkengän näyttelyhallissa ja paiskasin konepellin kiinni, niin silmä otti ja putosi. Näyttelyn jälkeen laitoin silmän kiinni sikaflexillä ja hyvin on pysynyt.

Kuva

"Katse oikeaan päin...!!!"

Antennissa roikkuu nyt myös klassinen ketunhäntä, joka märällä kelillä on toooosi rasittava kastuessaan. Ilmavirta nappaa siihen ja alkaa vetämään teleskooppiantennia enemmän esiin jolloin taas se taivuttaa antennia liikkaa ja meinaa vääntyä/katketa.

Nyt on takavalot myös kokopunaiset. Ostin Motonetista värilakkaa jolla maalasin valot. Täytynee vielä vettää muutama lisäkerros niihin jahka ehtii, jäi vielä aavistuksen ehkä liian haaleiksi alaosaan verrattuna.

Kuva

Tässä kuvassa tietenkin takavlojen alempi osa näyttää kirkkaammalta kun valot ovat päällä. Mutta ihan siistit niistä tuli.

Sitten tuli tehtyä pitempi reissu tuolla ja hyvin pelasi. Reitti Hyvinkää-Mäntsälä-Askola-Ilola-Loviisa-Hamina-Inkeroinen-Elimäki-Artjärvi-Pukkila-Mäntsälä-Hyvinkää tuli ajettua vailla ongelmia.
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 02.9.2016 23:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Kesä 2011

Jorma vietti huolettoman talven talvehtimistallissa. Keväällä tuli sitä hieman siirreltyä ja kun vasta heinäkuussa aloin siirtelemään sitä, tuli eteen ensimmäistä kertaa se seikka, että jarrut olivat hieman jääneet makaamaan päälle. No, parilla napakalla moskan iskulla jarrut aukesi ja sen jälkeen olen liikutellut Jormaa sännöllisesti. Varsinkin elokuussa, jolloin siirsin Jorman talvitallista rakentelutallille, jossa Jorma saikin elokuun aikana uuden etupenkin ja iskunvaimentimet. Syyskuussa laitoin sitten vihdoin uudet vetarien suojakumit.

Viime viikon lopulla otin Jorman vakuutukseen ja siirtokilvillä ajelen loppuvuoden vähäiset ajot. Itse viime viikonloppuna tuli jo pari sataa kilsaa ajettua. Loppuvuodeksi ja ensi talveksi otan Jorman tuohon asuintaloni autokatokseen säilytykseen sekä muuta pikku hifistelyä ja huoltoa varten. Takapyörien laakerit pitäisi ainakin huoltaa ja rasvata, kilvistä maalata valkoiset reunat pois sekä takavalojen uudelleen maalaus.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
JiiTee_
Viestit: 2970
Liittynyt: 20.10.2010 0:43
Paikkakunta: Oulainen

Viesti Kirjoittaja JiiTee_ »

Komia laite on, tosin alkukuvista päätellen oisin kyllä ite teheny ehkä orikinellimmän laitoksen.. :nocando:

Nuita 'jälkeen' kuvia kun kattelee niin tulee taas mieleen että vähän vannetta ja madallusta pitäisi saaha.. :lol:
® Mesen linttaklubi
® Mesen Porkkana-klubi

Mb s124 300tdt 4matic
Mb s124 300td

Ja etellisiä sen verran ettei millään jaksa luetella. :)
Roisto
Herrasmies
Viestit: 5098
Liittynyt: 03.10.2005 16:12
Paikkakunta: Uuleopori

Viesti Kirjoittaja Roisto »

Nuo pillerikapselit passaa tuohon kyllä kuin nyrkki silmään.

Ruutulippunauha noin ylhäällä jakanee mielipiteitä. Ainakin omiani. :D

t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Avatar
Fenton
Jyllisti
Viestit: 2934
Liittynyt: 23.3.2008 21:35
Paikkakunta: Nastola

Viesti Kirjoittaja Fenton »

Vielä kun olisi tiisseli :lol:
Ville

Meillä ei ennään mennä jeepillä Vennään.
Avatar
pp d
Dieselspesialisti
Viestit: 2335
Liittynyt: 25.11.2005 16:10
Paikkakunta: Ylivieska
Viesti:

Viesti Kirjoittaja pp d »

Fenton kirjoitti:Vielä kun olisi tiisseli :lol:
Joo, näytäppä tuota rehtijiile niin se tuuppaa siihenki 606:sen 8)
No Merc at the moment
NonSenCe
murreanalyytikko
Viestit: 1435
Liittynyt: 13.4.2011 20:49
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja NonSenCe »

juu.. komja on .

mä luulin että tää on joku uusi projekti eilen vielä ja odottelin mielenkiinnolla millanen siitä tulee.. ja tänään se olikin jo "valmis"! haha.

hauskan näköne laitos tosiaan.. mäki haluun. hahah.

ralliruutu minustakin pois (en vaa tykkää siitä tyylistä)

ja tilalle punainen yksinkertainen scalloppi tms. siihen kylkeen.. joko sellainen perus teelmys eli kaksi haarainen pyöränkaarista taaksepäin ylemmän ollen pidempi.

tai sellainen isompi.. esim koko konepellin etureunan peittävän ja molemmin puolin konepellin reunaa ja lokasuojan yläosaa myöten sivuikkunoiden alle jatkuva yksittäinen scalloppi. (en tiä saako tosta selvää mut sellane mun silmissä mä nään joka vois olla hieno tälläsessä)

voihan se olla valkonenkin mutta se punanen sopii vanteisiin :)
w124, 300td. autom. -92. -LiNTTauTuJa-
..making sense, is NOT my priority..
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

JiiTee_ kirjoitti:Komia laite on, tosin alkukuvista päätellen oisin kyllä ite teheny ehkä orikinellimmän laitoksen.. :nocando:

Nuita 'jälkeen' kuvia kun kattelee niin tulee taas mieleen että vähän vannetta ja madallusta pitäisi saaha.. :lol:
Valitettavasti nuo ennen kuvat antavat autosta liian hyvän kuvan. Maalipinta ja peltien kunto oli aika roisi ja tuo vaalea sävy toi sen hyvin esiin.

Mitä madallukseen tulee, niin sitten oltaisiin menty race-puolelle. Kaverilla on yksi 59' Octavia johon on tarpeelliset madallukset tehty. Ajettavuudeltaa se on uskomattoman hyvä, jos vaan kantti kestää niin sora- kuin asfalttitietä voi ajaa niin lujaa mutkliin kuin autolla pääsee ja kantti kestää.

Tämän auton teema oli 70-luvun alun "rakkariauto", ja silloin madallus oli vähemmän tapetilla kuin nykyään.

Mitä tulee ralliruutuun, niin juuri em. ajankaudella oli suurta huutoa 2-rivinen ralliruutu koristeteippi eli tämä ei pohjaudu tähän nyky maailman "kustom/lintta" kulttuuriin. Samasta syystä ei autossa ole scalloppeja eikä liekkejä. Niitä harvemmin maalailtiin näihin early 70's rakkariromuihin, jos lainkaan.
Roisto kirjoitti:Nuo pillerikapselit passaa tuohon kyllä kuin nyrkki silmään.

Ruutulippunauha noin ylhäällä jakanee mielipiteitä. Ainakin omiani. :D

t.
Risto
Ovat ko. auton omat kapselit ja niitä tulee käyteltyä satunnaisesti, välillä koko sarjaa välillä vaan 2-3 kapselia paikallaan :wink:
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Niin, jos välillä jotain tästäkin kirjoittaisi. Tän piti tulla tuohon autokatoksen seisomaan, mutta sen tilan tarvitsikin loppuvuodesta se pois myytävä T-Bird. Sen säilytysaikaa siinä ei pystynyt arvioimaan, joten vein "Jorman" suosiolla säilytystalliini. No, T-Bird menikin aika nopsaan, mutta tämä talvi on osoittanut sen, että hyä se on tuo katospaikka pitää toisella käyttöautolla eli kauppakassille vapaana.

Mutta mitä Jormaan tulee, niin tarkoits olisi otttaa tuo nyt täksi kesäksi käyttöön taas, kun ei ole enää jenkkiautoa. Ennen leimalle menoa pitäisi säätää hieman jarruja, maalata takavalot uudestaan punaisella värilakalla, sekä "vanhentaa" rekisterikilvet. Varsinainen huolto täytyy biilille tehdä kun ottaa sen sitten tallista ulos.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
NonSenCe
murreanalyytikko
Viestit: 1435
Liittynyt: 13.4.2011 20:49
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja NonSenCe »

otahan kuvia tosta takavalojen virittelystä ennen ja jälkeen..

uteliaisuudesta. paljonko tuollaisen vakuutusmaksut on suurinpiirtein?
w124, 300td. autom. -92. -LiNTTauTuJa-
..making sense, is NOT my priority..
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

En taija jaksaa, kun on kerran maalattu hätäsesti tuolla värilakalla ne orggis takavalot.

Perusvuosimaksu If'issä on 348,59€

mulla on poonuksia tässä vempeleessä 20% + muita alennuksia, niin mun vuosimaksu on 225,19€

Mutta liikenteessä tää on vaan sen noin 6 kuukautta max. vuoteen, joten todellisuudessa maksan tästä siis noin 113€/vuosi. Käyttömaksu tässä on jotain 80€/ vuosi.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
frak
Viestit: 231
Liittynyt: 28.10.2010 16:15

Viesti Kirjoittaja frak »

Vanja-eno kirjoitti:En taija jaksaa, kun on kerran maalattu hätäsesti tuolla värilakalla ne orggis takavalot.
Toi suorastaan huutaa porkkanavilkkuja!
Avatar
eseestie
Viestit: 7288
Liittynyt: 27.6.2007 19:14
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja eseestie »

Vanja-eno kirjoitti:maalata takavalot uudestaan punaisella värilakalla
OIKEIN!!! :halm:
EX W115 280E TC -75 (Avatar)
S123 300TD -84 Antiikkiromu
W126 500SE -83 Antiikkiromu
® Mesen linttaklubi
® Mesen V8 Klubi

No fiberglass shit, just rusty steel!
NonSenCe
murreanalyytikko
Viestit: 1435
Liittynyt: 13.4.2011 20:49
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja NonSenCe »

iffillä taitaa olla tuo vakiohinta kaikille vanhoille autoille.. noin 350e jos auto on yli 25v. (kaikki jokka oon heidän laskurilla tässä viimeaikoina laskenut on tullut tuohon hintaluokkaan.. 80luvun jenkit 60luvun jenkkejä ja mersuja)

kätevää.. ja ovat vielä halpa yhtiökin vielä. (vertasin 60luvun jenkkiä esim tapiolassa jonka hinta oli kaksi kertaa kalliimpi)
w124, 300td. autom. -92. -LiNTTauTuJa-
..making sense, is NOT my priority..
Avatar
Pappi
<b>Moderaattori</b>
Viestit: 9787
Liittynyt: 30.9.2005 17:14

Viesti Kirjoittaja Pappi »

Kuopiossa autoliike Miettisellä on tämmönen esillä.

Kuva

Löyty arkistosta vanha kännykällä otettu kuva (nokia).
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Tänään tällekin tapahtui jotain. Menin tallille täyden akun kanssa, heitin sen kiinni paikalleen, pyöritin kammella konetta pari minuuttia. Sitten pumppasin bensaa kaasariin bensapumpun käsivivulla (samaan tapaan kuin vanhoissa Ladoissa), kabiiniin ja pari reipasta pumppausliikettä polkimella, ryyppy päälle ja starttas toisella. Vähän annoin taas lekaa oikealle etuvanteelle, ettei jarru jäänyt makaamaan ja ajoin hieman tallin pihassa. Kaikki tuntuu pelaavan hyvin. Täytyy yrittää ehtiä noutaa tää tuohon kotipihaan mitä pikimmiten ja jos vaikka viikonloppuna lähtisi Tampereelle tuolla Hot Rod & Rock Show'hun.
Viimeksi muokannut Vanja-eno, 24.4.2012 21:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
eseestie
Viestit: 7288
Liittynyt: 27.6.2007 19:14
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja eseestie »

Vanja-eno kirjoitti:jos vaikka viikonloppuna lähtisi Tampereelle tuolla Hot Rod & Rock Show'hun.
Lauantainako meinasit?
EX W115 280E TC -75 (Avatar)
S123 300TD -84 Antiikkiromu
W126 500SE -83 Antiikkiromu
® Mesen linttaklubi
® Mesen V8 Klubi

No fiberglass shit, just rusty steel!
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3114
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

eseestie kirjoitti:
Vanja-eno kirjoitti:jos vaikka viikonloppuna lähtisi Tampereelle tuolla Hot Rod & Rock Show'hun.
Lauantainako meinasit?
Lauantaina HRRS päivällä, illalla Rodeoon iltabileisiin rockabillyä diggaamaan, yöksi Omppuun ja sunnuntaina kotimatka
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Keskustelua muista merkeistä”